Selvännäkijä ja energiahoitaja

Jutta Kangas

Olen Etelä-Pohjanmaalla kahden kissan kanssa asusteleva enkeli-ihminen, selvännäkijä ja energiahoitaja , jonka elämäntehtäväksi ja sielun intohimoksi on osoitettu muiden pyyteetön opettaminen, opastaminen ja auttaminen henkiseen kasvuun, sielun kehitykseen ja ylipäätään elämän haaasteisiin liittyen, tässä kovaa vauhtia alkavassa uudessa ajassa. 

 Olen noin 6 - vuotiaasta asti fyysisesti nähnyt ja kuullut enkeleitä ja erilaisia näkyjä. Olen kulkenut haastavaa kaksoisliekkimatkaa jo n 15 - vuotta ja sitä kautta löytänyt korkeimman rakkauden ulottuvuudet ja Korkeimman Minäni viisaudet, tehnyt sielumatkoja , tutustunut syvällisesti eri tasoihin (3D,4D,5D..) ja oppinut kantapään kautta vetovoiman ja karman lait, eri energioiden voiman ja merkityksen, sekä chakrojen , henkisen kasvun, meditoinnin ja manifestoinnin tärkeyden. Olen tehnyt lukuisia tulkintoja ihmisille ympäri Suomen aktiivisesti muutaman vuoden ajan, keräten kiitosta ja kehuja. Olen etänä onnistunut lähettämään erilaista parantavaa ja voimaannuttavaa energiaa ihan ulkomaille asti ja lähikontaktissa parantamaan erilaisista fyysisistä vaivoista (esimerkiksi selkäkipu) tai saanut hoidollani vilkkaankin lapsen rauhoittumaan. Pystyn näkemään ihmisten auroja ja tuntemaan heidän energioitaan. Pystyn näkemään ja kuulemaan nykyisyyden ja tulevaisuuden lisäksi myös menneisyyteen, jopa menneisiin elämiin asti.


Vapaa-ajalla harrastan tankotanssia ja teatteria, meditoin, ulkoilen ja musisoin paljon. Sävellän omaa musiikkia, laulan ja soitan mm kitaraa ja pianoa. Lähellä sydäntä on myös kaikenlainen fantasia, perheen kanssa vietetty aika, suklaa ja kirjoittaminen.